TUOMARISTO

ANJA MAJA

Anja Maja

Anja Maja on eläkkeellä oleva sellopedagogi, joka toimi sellonsoitonopettajana viidellä vuosikymmenellä.   

Toimet Keravan musiikkiopistossa, Helsingin konservatoriossa ja Käpylän musiikkiopistossa sekä tuntiopettajuus lukuisissa etelä-Suomen musiikkioppilaitoksissa. 

Sadat lapset ovat aloittaneet hänen oppilainaan ja useat ovat myös jatkaneet musiikin ammattilaisiksi. 

Anja Maja on opettanut pedagogiikkaa ja didaktiikkaa mm. Sibelius-Akatemiassa.  

Hän kouluttautui myös suzukiopettajaksi ja toimii suzukikouluttajana Suomessa, Baltian maissa ja Puolassa.  

Lasten leirien opettajana ja vierailevana kouluttajana hän on  käynyt useimmissa Euroopan maissa. 

 Anja Maja harrastaa maalausta, lukemista, ulkoilua ja tarinointia ja hassuttelua lapsenlapsensa kanssa. 

 Mottona: Malttia! Sinä osaat!